Week from HELL

Täällä kun paikallista ugalia ja ties mitä herkkuja nauttii, niin aina välillä maha ilmoittaa erilaisia viestejä, ettei ihan tuttua ravintoa ole taaskaan. Viime viikon lopulla oli taas samanlaisia viestejä liikkeellä, mutta ei se sitten ihan siihen jäänytkään. Kunnon paskatautihan se sieltä tuli eikä aikaakaan kun lähes koko talo, kukan missäkin taudissa poti vointiaan. Maanantaina tohtoriin porukalla ja kassan kautta kotiin antibioottien kera. Muutaman lepopäivän jälkeen alkoi jo elämä voittaa ja työpäivien vähentyessä sitä alkoi odottaa jo lähestyvää Sansibarin lomaa kunnes eilen torstaina Afrikka antoi kuulua itsestään. Fastjet, (joka tunnetaan tästä lähtien nimellä fuckjet) ilmoitti että ovat lopettaneen Kilimanjaro - Sansibar reittinsä. Kiitti ihan v***n paljon. Olisihan lähtöön ollut vielä kolme päivää, eli ei muuta kun plan b:tä kehiin… Saatiin sitten vaihdettua lennot Dar es Salaamiin, tosin näin lyhyellä varoitusajalla ei hinnat tietenkään ole yhtä edullisia mitä ajoissa hankitut Sansibarin liput. Ei muuta kun parisataatuhatta rahaa tiskiin samoin tein niin varmistu että pääsemme edes jonnekin. Tämän hetken plääni on että su lento Dariin, siellä Gigambomiin yöksi ja maanantaina katellaan joku vene Sansibarille ja perjantaina takaisin Darin ja Kilin kautta Moshiin. Lauantaina sitten vihdoin odottaa päivä jolloin paluu Suomeen Amsterdamin kautta alkaa. Suomessa pitäisi olla Sunnuntaina iltapäivällä. 

Mutta… jos jotain huonoa niin kerrotaan hyviäkin uutisia. Eli duunit on nyt sitten paketissa ja sen myötä hyväntekeväisyysprojekti. Lapsille saatiin istutettua puuntaimia, jotta lapset saisivat jossain vaiheessa parempaa ja monipuolisempaa ravintoa, on viety vaatteita, hammasharjoja ja –tahnoja, hedelmiä, jugurttia ja tänään vielä viimeisen päivän kunniaksi herkuteltiin pizzalla ja limpparilla.

Aiemmin mainittu epileptikko poika saatiin käymään lääkärissä ja sille lääkkeitä, ilmeisesti tänään pääsee kotiin mummon ja muiden sukulaisten luo, joten josko jotain edes saimme aikaan, niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäimellä. Nyt sitten alkoi lyhyt loma (jos opparin tekoa ei lasketa) joten seuraavaa päivitystä odotellessa!

Something in English

We have been 3 weeks in Tanzania now doing our international internship in Juvenile Jail. We have also been on safaris, on a Masai-village trip and a hot springs trip. After next week, our internship is over and we go to Zanzibar to have a little holiday. On the 28^th of April we should be back at Helsinki-Vantaa Airport.

Work at Juvenile Jail is interesting. There is about 30 kids, most of them are boys age ranging from 6 to 17 years so the level of growth and development varies a lot. 

Our job is to teach English language, math and basic life skills. They also have many different diseases so our healthcare studies have been very usefull. To this date, we have got one epilepsy kid who had epilepsy attacks that we started to investigate. We asked, how could we take him to the doctor and now he has medicines to his epilepsy. Since this he has not had any attacks.

We have also our charity project Tanzania 2013 where were selling trees before our internship. We will plant them on week 15. We also have shirts, shorts, school materials, footballs and mölkky-game that we are going to donate to the kids.

Tommi Makinen, Karaåketaxi ja pole pole

Tällä kertaa olisi luvassa pieni kulttuuripläjäys. Jotkut sanoo että Afrikka on kulttuurien sekamelska, täynnä ristiriitoja. Nyt kolme viikkoa täällä olleena, sitä alkaa hiljalleen huomaamaan erilaisia asioita. Hyvin usein moni asia on pole pole, minnekään ei ole kiire (mistä tavallaan monesti tykkään) eikä asioista oteta stressiä. Toki sitten poikkeuksiakin löytyy. Aamuisin kun otetaan taksi työpaikalle, tuntuu kuskilla olevan muutakin kun pole pole. Hidastetöyssyjen välissä talla pohjaan kun Tommi Makinen ja satasta kaduilla, jotka ovat ihan muuta kun moottoriteitä. Jos joku meinaa eteen tulla niin tööttiä vaan. Ja varmaan arvaattekin, täällä noita liikenneonnettomuuksia ei ihan vähää satu, vaikka ei omalle kohdalle vielä ole onnkesi osunut. Varsinkin tänä aamuna sai kunnolla jännittää, kun sadekausi on ”kotitien” ihan vaan pikkuisen mutaiseksi tehnyt ja vähän ihmettelin että pääsimme asfalttitielle asti taksia työntämättä. Sen jälkeen tietää miten hyvä pito renkaissa on, kun oikein kunnolla mudassa on kylkimyyryä menty. Mutta edelleen hengissä ollaan. Mukavana vastapainona on jo pari kertaa osunut kuski joka iloisesti laulelee paikallisten balladien tahdissa kun Oululaisessa karaåketaksissa parhaimmillaan.

Täällä kun sadekausi on ja maat liikkuu vähän erilailla mitä Suomessa niin verkkosähköä meidän taloon ei ole yli vuorokauteen tullut, mitä välillä generaattori pörisee ja samalla tuo hetket, jollon pystyy lataamaan koneita ja pääsee nettiin. On myös paljon hetkiä jolloin netti ja sähkö on sen verran kaput että joutuu (pääsee) lukemaan Suomessa aloittamaani kirjaa Eebenpuu. Kirja kertoo Puolalaisen toimittajan Ryszard Kapuscinskin (1932-2007) matkasta Afrikan itäosiin -60 luvulla ja sen historiallisesta muutoksesta. Ennen reissua kävimme kv-vaihtoon liittyvässä valmennuksessa, jossa kouluttaja suositteli tätä kirjaa ja pitihän se hakea. 

Niin koulutuksessa sekä kirjassa käy ilmi arfikkalaisten halu miellyttää toisia (tai ei haluta myöntää ettei tiedetä). Jos jalankulkijalta kysyy, ”onko se ja se kauppa tuolla päin” eikä hän sitä tiedä, niin vastaus on luonnollisesti ”kyllä” koska halutaan olla ystävällisiä (tai ei haluta myöntää tietämättömyyttä). Samaa Ryszard kertoo taksikuskeista kun kysyy, tietääkö minne mennä. Toinen kirjassa mieleen jäänyt kohta on afrikkalaisen työmoraalista. Jos ei ole kiirettä tai tekemistä, silloinhan voi nukkua. Vaikka varmasti sitä nukutaan joka maassa varmasti jossain työpaikoissa, luvalla tai luvatta niin omasta mielestä kohtalaisen työmoraalin

omaavana se jotenkin vaan pomppaa silmään, varsinkin omalla työpaikalla. Oli mulla vissiin jotain muutakin kerrottavaa, mutta josko tämä tällä kertaa. Tätä tää kuumuuden, kosteuden ja dementian kombinaatio aiheuttaa. Niin ja jos työhommista haluaa lueskella niin kaima päivitteli tiistaina blogia, jossa hyviä uutisia työrintamalta. Epileptikkopoika ei ole nyt lääkityksen saatua saanut yhtään kohtausta meidän aikana. Vielä 10pv ja Sansibar kutsuu, sitä odotellessa...

Ensimmäinen työviikko paketissa

Ja samalla eilen tuli myös kaksi viikkoa täyteen Afrikassa ja kaikkea on ehtinyt sattua ja tapahtua. Mielenkiintoisille safareille pääsimme jo heti alkuun ja vierailimme myös Masai-kylässä, jossa onnistuin polttamaan itseni komeasti. Myös koko reissun pääpointti, duuni lastenvankilassa pääsi vauhtiin. Kaima kirjoittikin jo omaan blogiinsa mietteitä jotka allekirjoitan täysin, niin en viitsi alkaa niitä tänne erikseen copypastaamaan. Siltä kuitenkin vaikuttaa että mielenkiintoiset viikot ovat varmasti tulossa. Ensihavaintojen mukaan lapset ovat todella eri tasolla. Jos vaikka Suomen koulujärjestelmään verrataan niin nuorimmat ovat esikoulutasolla, ellei jopa alle, eivätkä välttämättä osaa kirjoittaa omaa nimeään. Kehittyneimmät laskevat jo yhdeksännen luokan laskuja ja osaa nuorista on jouduttu käyttämään tulkkeina kun omia tulkkeja ei ole ollut saatavilla, mikä kertoo heidän englannin kielen taidoista. Myös erilaisia sairauksia lapsilla on todettavissa, enemmän tai vähemmän selvästi, selkeimpänä yhden nuoren epilepsia, mihin kovasti koitamme hoitoa ja lääkitystä saada. Tuoreimpien tietojen mukaan meillä olisi saumat saada hänet neurologille ja maan lakien mukaan kroonisiin sairauksiin tulisi saada ilmainen lääkitys. Luonnollisesti ensimmäinen kommentti paikalliselta väeltä oli että "kukahan sen maksaa?" Hinta-arvion ollessa noin 20 000-30 000 tsh eli noin 10-15 €. Meillä onneksi pitäisi olla hieman pelivaraa hyväntekeväisyysprojektin rahastossa vielä, joten ilmoitimme että jos tuolla budjetilla liikutaan niin voimme kyllä lääkärikäynnin kustantaa, jotta saamme lapsen lääkityksen piiriin. Tulevaisuus sitten kertoo miten hommat etenee. Saimme myös tänään suunniteltua jonkin verran ensi viikon opetusohjelmaa yhdessä kaiman ja kolmannen opettajan kanssa, joka on Yhdysvalloista tullut Tansaniaan ilmeisesti vapaaehtoistöihin. Sillä tiimillä pärjäämme varmasti hyvin.

”Kotona” talolla odotti pyykkivuori, joka täällä pestään perinteiseen malliin käsin (tai pesetetään muilla). Lämpömittarin näyttäessä +32C varjossa niin pesupaikalla suoraan auringonpaahteessa ei tarvitse miettiä onko kylmä vai ei? Huomenna olisi ihan rehellinen vapaapäivä tiedossa ja sunnuntaina lähdetään uimaan ja snorklaamaan kuumille lähteille. Katsotaan jos siltä reissulta muutama kuva tulisi otettua.

Tarkenemisia ja kevään odotuksia sinne, missä olettekaan!

TVL-Hostel ruokapäivitys, ei karppaajan paratiisi.

Jotkut tarkkaavaiset lukijat ovat varmaan huomanneet että ruokakulttuuri on hiukan erilainen Afrikassa mitä Suomessa tai muissa läntisissä maissa. Itse olen aina ollut kiinnostunut uusista kulttuureista ja etenkin ruokakulttuureista, mutta Afrikassa varsinkin mausteiden vähäinen käyttäminen on ollut lievä pettymys. Myös lihan pihtaaminen on ollut hyvin huomattavissa, mutta elintaso täällä ilmeisesti näkyy hyvin selkeästi ruokalistoissa (niin ravintoloiden ja hostellin). 

Tämän päivän päivällisenä saimme maistaa paikallista herkkua Chipsimayaiaa, joka koostuu ranskanperunoista ja kananmunasta. Eli periaatteessa perunamunakas ilman mitään lihaa tai muuta vastaavaa.

Onneksi jotain hyvääkin tässä ruokakulttuurissa on, nimittäin hedelmiä on kivasti saatavilla ja voitte vaan arvata onko ne parempia, mitä Suomeen kuskatut hedelmät.

Bon apetit =)